torstai 24. marraskuuta 2011

Kirjastokäärmeeksi ei ajauduta : Lillin elämä



Olen Lilli Luikero, keskikokoinen kirjastokäärme, väritys tietenkin kirjava, raidallinen, pituus noin 28 esikoululaista.  Olen ollut töissä lastenosastolla ikuisuuden, siltä tuntuu, vaikka vuosia ei kai kerry kuin kuusi tai seitsemän.

Oikeastaan olen hurja kuristajakäärme, ja vietin aikoinaan pidäkkeetöntä pedon elämää viidakon uumenissa.  Kaikenlaista kiemuraa tuli tehtyä, kaikkea en enää kovin tarkkaan viitsi muistellakaan, mutta kukapa nyt ei nuoruudessaan hairahtuisi kohtuuttomuuteen.

Lapsuudestani en muista paljonkaan.  Elin rauhallista elämää pienessä itäsuomalaisessa kaupungissa järven rannalla.  Kasvatusisäni oli lempeä mies, jolla oli suuri karvahattu ja lemmikkinä fretti.  Hän vietti ajoittain pitkiäkin aikoja sairaaloissa, joilla oli sellaisia kauniita nimiä kuin Moisio ja Rauha, ja tarina kertoo, että jossakin niistä olisin minäkin syntynyt ja sieltä päätynyt ottoisäni matkaan.  Tiedä sitten, paljonko tällaisiin huhupuheisiin on luottamista.

Ottoisääni muistan kaivaten.  Hänen poismenonsa jälkeen jouduin meluisaan perheeseen, josta sitten häivyin omille teilleni viidakkoon tunnetuin seurauksin.

Viidakkoelämä alkoi jossakin vaiheessa tuntua turhan vauhdikkaalta.  Aloin miettiä elämän tarkoitusta ja sen sellaisia isoja kysymyksiä.  Tietysti myös iän karttuminen ja ajoittainen jäykkyys, kolotus ja väsymys vaikuttivat siihen, ettei entinen arki eikä varsinkaan juhla enää oikein sujunut.  Päätin lähteä muihin hommiin.

Kirjasto tuntui ehdottomasti parhaalta vaihtoehdolta: komeat pytingit, ei taustamusiikkia, sivistynyttä seuraa ja kohtuulliset työehdot.  Lastenosastolla on lisäksi tarjolla joskus sentään vähän vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin.  Kokemukseni meluisasta perheestä viittasivat siihen suuntaan.

Toimin lastenosastolla oppaana alle kouluikäisten ryhmille, ja minulta ei muuten lähde karkuun kovanaamaisinkaan kuusivuotias!  Ryhmiä käy sen verran harvakseltaan, että palautumisaikaa jää hyvin – sekä minulle että niille.

Minulla on nykyisin myös oma kysymys- ja vastauspalsta kirjaston verkkosivuilla. Täytyy sanoa, että tietojani, kokemuksiani ja mielipiteitäni arvostetaan.  Kysymyksiä satelee tasaiseen tahtiin.  

Valintani oli täysosuma.  Kirjasto on nasta mesta vanhenevalle matelijalle.  


Lilli Luikero