Lokakuun ensimmäisellä viikolla vietettiin valtakunnallista
Vanhustenviikkoa.
Osa kirjaston henkilökunnasta jalkautui tuolloin kaupungin palvelutaloihin
pitämään lukutuokioita talojen asukkaille.
Osa kirjaston henkilökunnasta jalkautui tuolloin kaupungin palvelutaloihin
pitämään lukutuokioita talojen asukkaille.
Neulamäessä ei ole palvelutaloa, siispä kysäisin seurakunnan
diakoniatyöntekijältä Ullalta, josko voisin vierailla Ystävän tuvalla. Olin
liikkeellä kysymyksineni hieman myöhään, sillä ryhmä oli jo ehtinyt sopia
Vanhustenviikolle muuta ohjelmaa.
Entäpä seuraava viikko, sopisi se? Tokihan se passasi – kukapa meitä estäisi viettämästä vanhuksille omistettua viikkoa useammankin kerran! Minulta kysyttiin, voisinko kertoa vierailullani hieman Juhani Ahosta. Ryhmäläiset olivat menossa seuraavalla viikolla tutustumiskäynnille Lapinlahdelle Väärnin pappilaan. Sen pihapiirissähän Aho syntyi ja vietti osan lapsuuttaan.
Entäpä seuraava viikko, sopisi se? Tokihan se passasi – kukapa meitä estäisi viettämästä vanhuksille omistettua viikkoa useammankin kerran! Minulta kysyttiin, voisinko kertoa vierailullani hieman Juhani Ahosta. Ryhmäläiset olivat menossa seuraavalla viikolla tutustumiskäynnille Lapinlahdelle Väärnin pappilaan. Sen pihapiirissähän Aho syntyi ja vietti osan lapsuuttaan.
Siispä tuumasta toimeen. Olin kuuden vuoden ajan pitänyt
tiiviisti yhteyttä Ystävän tupaan ainakin Vanhustenviikolla, joskus
muulloinkin. Olin käynyt aiemmin heidän luonaan kertoilemassa Aleksis Kivestä,
Minna Canthista ja J. V. Snellmanista.
Lisäksi tupalaiset olivat vierailleet pariin otteeseen kirjastolla kuuntelemassa neulamäkeläisiä kirjoittajia, jotka olivat kertoneet omista kirjoistaan. Porukka olisi siis pääosin tuttu.
Lisäksi tupalaiset olivat vierailleet pariin otteeseen kirjastolla kuuntelemassa neulamäkeläisiä kirjoittajia, jotka olivat kertoneet omista kirjoistaan. Porukka olisi siis pääosin tuttu.
Aiheena Juhani Aho on ajankohtainen. Juhani Ahon syntymästä
tuli syyskuussa kuluneeksi 150 vuotta, ja kirjailijaa juhlitaan vuoden aikana
monin eri tavoin. Ahoa käsitteleviä uusia kirjoja on ilmestynyt useita, ja
vanhojakin löytyy sekä hyllystä että kirjaston varastosta. Esitystä kootessani pääsivät
hyötykäyttöön myös vanhat, kirjallisuuden opintoihin aikoinaan liittyneet
luentomuistiinpanot. Aineistosta ei siis ollut puutetta kun aloin suunnitella
vierailuani.
Tapaaminen aloitettiin pullakahveilla. Kun olin kirjoittanut
vieraskirjaan Ahon ajatelmalla höystetyn tervehdyksen, päästiin itse asiaan. Kertoilin
Ahon lapsuudesta Lapinlahdella ja Vieremällä, samoin koulunkäynnistä Kuopiossa
ja opiskelusta Helsingissä. Kertoilin Ahon monipuolisesta persoonasta – olihan
hän kunnostautunut paitsi kirjailijana, myös kääntäjänä, toimittajana,
yhteiskunnallisena vaikuttajana sekä intohimoisena kalamiehenä. Sitten
käsiteltiin Ahon kirjallista tuotantoa. Parhaiten kuulijat muistivat romaanit Juha ja Rautatie. Varsinkin
jälkimmäisestä tehdyn televisioelokuvan olivat kaikki nähneet. Näyttelijät Leo
Jokela Mattina ja Anja Pohjola Liisana olivat tehneet katsojiin vaikutuksen.
Minulla oli mukanani Santeri Rissasen kirjoittama 77-sivuinen,
vuonna 1922 julkaistu pieni kirja Juhani Ahonsynnyinsijoilta kotipoluilta ja lepomajoilta : kuvia ja kuvauksia. Se osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Juhanin isä toimi
pappina eri puolilla Savoa, ja nämä pappilat kirjassa esitellään. Väärnin
pappila Lapinlahdella, Mansikkaniemen pappila Iisalmessa, pappila Vieremällä sekä
Iisalmen kirkkoherranpappila saavat kirjassa oman lukunsa. Näistä heräsikin
vilkas keskustelu. Joku tiesi, että Mansikkaniemen pappila on nykyisin Juhani
Ahon museona ja että Iisalmen kirkkoherranpappilan rakennus löytyy Helsingin
Seurasaaresta, jonne se siirrettiin 1960-luvulla.
Rissanen kuvaili kirjassaan
yksityiskohtaisesti myös kirjailija-Ahon hautajaisia. Kun luin otteita kirjan
tästä osasta, tunsin, kuinka Rissasen välittämä harras tunnelma siirtyi
kuulijakuntaan – niin elävästi teksti oli kirjoitettu ja niin eläytyen
tupalaiset tekstiä kuuntelivat. Juhani Ahon viimeisestä leposijasta oli
kirjassa myös oma lukunsa. Kuulijat tiesivät, että hauta sijaitsi Iisalmen
hautausmaalla, mutta tarkempaa paikkaa ei ollut tiedossa. Kirjaa tutkittuamme
hautapaikan tarkka sijainti selvisi.
Runsaiden kiitosten kera päätin
reilun tunnin pituisen vierailuni tupalaisten luona. ”Tällaista me vanhat
kaipaamme, valmista ja mielenkiintoista esitystä. Tulisitko useammin, jos
keräisimme kolehdin?”, kysyttiin. ”Tottahan tulen kun työtilanne sallii. Eikä
siihen kolehtia tarvita”, vastasin. ”Vastaanottavainen yleisö ja
kiitos riittävät.” Niistä molemmista sain nauttia tälläkin kerralla.
Aira