Juhani Ahon kanssa Ystävän tuvalla

Lokakuun ensimmäisellä viikolla vietettiin valtakunnallista Vanhustenviikkoa.
Osa kirjaston henkilökunnasta jalkautui tuolloin kaupungin palvelutaloihin
pitämään lukutuokioita talojen asukkaille.

Neulamäessä ei ole palvelutaloa, siispä kysäisin seurakunnan diakoniatyöntekijältä Ullalta, josko voisin vierailla Ystävän tuvalla. Olin liikkeellä kysymyksineni hieman myöhään, sillä ryhmä oli jo ehtinyt sopia Vanhustenviikolle muuta ohjelmaa.
Entäpä seuraava viikko, sopisi se? Tokihan se passasi – kukapa meitä estäisi viettämästä vanhuksille omistettua viikkoa useammankin kerran! Minulta kysyttiin, voisinko kertoa vierailullani hieman Juhani Ahosta. Ryhmäläiset olivat menossa seuraavalla viikolla tutustumiskäynnille Lapinlahdelle Väärnin pappilaan. Sen pihapiirissähän Aho syntyi ja vietti osan lapsuuttaan.

Siispä tuumasta toimeen. Olin kuuden vuoden ajan pitänyt tiiviisti yhteyttä Ystävän tupaan ainakin Vanhustenviikolla, joskus muulloinkin. Olin käynyt aiemmin heidän luonaan kertoilemassa Aleksis Kivestä, Minna Canthista ja J. V. Snellmanista.
Lisäksi tupalaiset olivat vierailleet pariin otteeseen kirjastolla kuuntelemassa neulamäkeläisiä kirjoittajia, jotka olivat kertoneet omista kirjoistaan. Porukka olisi siis pääosin tuttu.

Aiheena Juhani Aho on ajankohtainen. Juhani Ahon syntymästä tuli syyskuussa kuluneeksi 150 vuotta, ja kirjailijaa juhlitaan vuoden aikana monin eri tavoin. Ahoa käsitteleviä uusia kirjoja on ilmestynyt useita, ja vanhojakin löytyy sekä hyllystä että kirjaston varastosta. Esitystä kootessani pääsivät hyötykäyttöön myös vanhat, kirjallisuuden opintoihin aikoinaan liittyneet luentomuistiinpanot. Aineistosta ei siis ollut puutetta kun aloin suunnitella vierailuani.

Tapaaminen aloitettiin pullakahveilla. Kun olin kirjoittanut vieraskirjaan Ahon ajatelmalla höystetyn tervehdyksen, päästiin itse asiaan. Kertoilin Ahon lapsuudesta Lapinlahdella ja Vieremällä, samoin koulunkäynnistä Kuopiossa ja opiskelusta Helsingissä. Kertoilin Ahon monipuolisesta persoonasta – olihan hän kunnostautunut paitsi kirjailijana, myös kääntäjänä, toimittajana, yhteiskunnallisena vaikuttajana sekä intohimoisena kalamiehenä. Sitten käsiteltiin Ahon kirjallista tuotantoa. Parhaiten kuulijat muistivat romaanit Juha ja Rautatie. Varsinkin jälkimmäisestä tehdyn televisioelokuvan olivat kaikki nähneet. Näyttelijät Leo Jokela Mattina ja Anja Pohjola Liisana olivat tehneet katsojiin vaikutuksen.

Minulla oli mukanani Santeri Rissasen kirjoittama 77-sivuinen, vuonna 1922 julkaistu pieni kirja Juhani Ahonsynnyinsijoilta kotipoluilta ja lepomajoilta : kuvia ja kuvauksia. Se osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Juhanin isä toimi pappina eri puolilla Savoa, ja nämä pappilat kirjassa esitellään. Väärnin pappila Lapinlahdella, Mansikkaniemen pappila Iisalmessa, pappila Vieremällä sekä Iisalmen kirkkoherranpappila saavat kirjassa oman lukunsa. Näistä heräsikin vilkas keskustelu. Joku tiesi, että Mansikkaniemen pappila on nykyisin Juhani Ahon museona ja että Iisalmen kirkkoherranpappilan rakennus löytyy Helsingin Seurasaaresta, jonne se siirrettiin 1960-luvulla.

Rissanen kuvaili kirjassaan yksityiskohtaisesti myös kirjailija-Ahon hautajaisia. Kun luin otteita kirjan tästä osasta, tunsin, kuinka Rissasen välittämä harras tunnelma siirtyi kuulijakuntaan – niin elävästi teksti oli kirjoitettu ja niin eläytyen tupalaiset tekstiä kuuntelivat. Juhani Ahon viimeisestä leposijasta oli kirjassa myös oma lukunsa. Kuulijat tiesivät, että hauta sijaitsi Iisalmen hautausmaalla, mutta tarkempaa paikkaa ei ollut tiedossa. Kirjaa tutkittuamme hautapaikan tarkka sijainti selvisi.

Runsaiden kiitosten kera päätin reilun tunnin pituisen vierailuni tupalaisten luona. ”Tällaista me vanhat kaipaamme, valmista ja mielenkiintoista esitystä. Tulisitko useammin, jos keräisimme kolehdin?”, kysyttiin. ”Tottahan tulen kun työtilanne sallii. Eikä siihen kolehtia tarvita”, vastasin. ”Vastaanottavainen yleisö ja kiitos riittävät.” Niistä molemmista sain nauttia tälläkin kerralla.

Aira