Tiedetään, että Arvid Järnefelt oli jo ennen isänsä kuvenröörikautta tutustunut Minna Canthiin osakuntatoverinsa Juhani Ahon kautta. Miksei tutustuminen ollut yhtä hyvin voinut tapahtua kuopiolaisen Ivar Idströmin välityksellä? Idström, joka tunnetaan paremmin kirjailijanimellään Ivar Roini, oli nimittäin Suomen Pankin Kuopion konttorin kamreerin Richard Steniuksen kasvattipoika. Minna Canth tunsi kamreerin vaimon hyvin ja Ivar Roini oli puolestaan mukana monissa nuoren Arvidin huimapäisissä tempauksissa.
Helsingissä nuoruutensa viettänyt Arvid oli tutustunut Ahoon ja Roiniin Helsingin yliopistossa. Arvid oli aloittanut syksyllä 1880 juridiikalla, mutta se vaihtui seuraavana vuonna kielitieteeseen ja estetiikkaan. Kaunista Arvidia kutsuttiin Savo-Karjalaisessa osakunnassa lempinimellä "Lemminkäinen". Hanna Asp, joka koulutyttönä asui Kanttilassa, kuvaa kuinka Arvid ja Ivar olivat herättäneet huomiota Kuopiossa tulipunaisilla flanellihousuillaan. Eräänä alkukesän päivänä 1883 nuoret miehet olivat astuneet sisään Kanttilaan – ei oven, vaan kadunpuoleisen ikkunan kautta.
Kuopion kaupunginkirjaston Minna Canth -arkistossa on lappunen, joka siirtää Arvid Järnefeltin ja Minna Canthin tutustumisajankohdan vuotta 1883 varhaisemmaksi. Tätä lappusta ei tutkimuksissa ole tähän mennessä huomioitu. Se on allekirjoitettu nimellä A. Järnefelt ja päivätty 13.4.1882. Lappusen aiheena on se, että "vastaaja" oli "pahoin solvaissut päällekantajan harmaita hivuksia ja seitsemää (7) lasta", mistä lapun toisella puolen on "Resolutioni" eli oikeuden päätös. Sen mukaan "velvoittaa korkein oikeus vastaajaa pyytämän oikeuden edessä päällekantajalta anteeksi ja peruuttamaan solvaavat sanansa." Kyseessä on todennäköisesti leikkimielinen anteeksipyyntö – olihan Arvid Järnefelt tunnettu kujeilija nuoruudessaan.
Ensimmäinen maininta Minna Canthin säilyneissä kirjeissä Arvid Järnefeltistä on tämän kihlautuminen Emmy Parviaisen kanssa, josta Minna kertoo kirjeessään Hilda Aspille lokakuussa 1883. Arvid meni sitten vuoden päästä naimisiinkin ja matkusti heti nuorikkonsa kanssa Leipzigiin, jonka yliopistossa opiskeli yhden lukuvuoden verran filosofiaa. Sieltä hän kirjoitti joulukuussa 1884 Minna Canthille peräti kaksikymmensivuisen, filosofiaa käsittelevän kirjeen. Tämäkin merkittävä dokumentti on Kuopion kaupungin kirjaston Canth-arkistossa. Kirjeen tarkoituksen Järnefelt muotoilee seuraavasti:
"Muistattehan, että Kuopiossa oli meillä tuumat ruveta yhdessä studeeraamaan Kantin filosofiaa. Siitä kun ei silloin mitään tullut, olen arvellut panna tuumani toimeen näin kirjallisesti; ja aloittaa jo tässä kirjeessä. Luonnollisesti riippuu kaikki siitä josko te tahdotte tähän suostua; sillä minä vaadin myöskin teiltä, että joko kirjeessä annatte muistutuksenne ja huomautuksenne. Toisen kirjeen kirjoitan siis vasta sitten kuin olen teiltä saanut kirjeen. Aloitan lyhyellä silmäyksellä filosofian kehityshistoriaan ennen Kantia."
Järnefelt mainitsee ensin skolastiikan eli käsittelee keskiajan filosofiaa sivuuttaen antiikin filosofian. Tosin hän sanoo pari sanaa Platonista René Descartes'n yhteydessä. Varsinaisesti hän keskittyy uuden ajan alun kahteen englantilaiseen suureen filosofiin, John Lockeen ja David Humeen. Hän jäsentää ansiokkaasti heidän tieto-oppiaan taustaksi Immanuel Kantin filosofian esittelylle. Kirjeen loppupuolella hän huomaa, ettei ehtinytkään käsitellä Kantin filosofiaa:
"Mutta onpa tämä ensimmäinen kirjeeni venynyt pidemmäksi kuin olen aikonut, enkä sittenkään ole varsinaiseen aineeseeni ennättänyt [...] Ensi kirjeessä teen siis vaan sen, että koitan teroittaa nähtäviksi Kantin filosofian lähtökohdat ja ehkä myös lyhyesti sen pääsisällön ja sen suuren merkityksen nykyisen kultuurin liikkeisiin nähden. Jos siinäkin hiukankin onnistun, luulen teille tehneeni pienen palveluksen helpoittamalla teille Kantin filosofian niin kovien pähkinäin halkipuremista. –"
Lopuksi Arvid tiedustelee Minnan kuulumisia: "Vieläkö yhä studeeraatte luonnontieteitä?" ja kertoo hieman omista opinnoistaan. Lisäksi hän kyselee tietoja Ivar Roinista sekä kysyy: "Kuinka on käynyt draamanne josta minulle kotolaiset kirjoittivat? Joko se on päässyt Suomalaisen Teaterin ankarasti kriitilliseen repertoariin?" Kyse on Työmiehen vaimosta, jonka viimeistelyn kanssa Minna tuskaili syksyn 1884. Sen ensi-ilta oli Helsingissä 28.1.1885.
Mitä ilmeisemmin Minna Canth eli yhtä älyllisen heräämisen kauttaan vuonna 1884. Kevään ja kesän 1884 kirjeissään eri henkilöille (Juhani Ahon veljelle Kaarlolle ja vanhalle ystävättärelleen Anna Liliukselle) hän kertoo kiinnostuksestaan filosofiaan, mutta lähinnä käytännölliseen (Herbert Spencer, John Stuart Mill) eikä teoreettiseen. Työmiehen vaimon vuoksi Minna Canthilla ei kuitenkaan ollut aikaa paneutua vaativaan filosofian opiskeluun. Lisäksi Gusti-veljen kaupan hoito oli siirtynyt syksyllä 1884 kokonaan Minnan vastuulle. Jatkoa filosofiselle kirjeenvaihdolle ei siten tullut.
Arvid Järnefelt valmistui filosofian kandidaatiksi 1885 ja palasi vielä juridiikan pariin saaden lakitieteen kandidaatin tutkinnon päätökseen 1890. Yhteys Minna Canthiin säilyi. Arvid vietti perheineen kesiä Kuopion lähistöllä ja asuessaan vielä Helsingissä kävi katsomassa Minnan näytelmiä. Hän oli esimerkiksi Kovan onnen lapsien ensi-illassa Suomalaisessa teatterissa marraskuussa 1888. Kun teatterin johto määräsi esitykset lopetettavaksi, ehdotti entinen radikaalifennomaani Järnefelt, että näytelmä siirettäisiin Ruotsalaiseen teatteriin. Siellä ensiesitettiin sitten Minna Canthin ainoa ruotsinkielinen näytelmä Sylvi tammikuussa 1893. Tiedämme, että Arvid Järnefelt oli katsomassa sitäkin. Saman vuoden kesällä Järnefelt osallistui vaimoineen ja Kasper-veljineen spiritisti-istuntoon Kanttilassa, jossa oli mukana myös maalarit Akseli Gallén-Kallella ja Pekka Halonen. Tästä istunnosta Minna kertoo yksityiskohtaisesti kirjeessään tyttärelleen Ellille 14.6.1893. Myös tämä kirje kuuluu Kuopion kaupunginkirjaston Minna Canth -arkistoon.
Joulukuussa 1884 ilmestyi Päivälehdessä (nyk. Helsingin Sanomat) Minna Canthin arvostelu kohuteoksesta Heräämiseni. Siinä Arvid Järnefelt kuvaa tietään tolstoilaisuuden kannattajaksi, mikä hänelle merkitsi syvällistä elämänmuutosta maalle muuttoineen ja maanviljelijäksi ryhtymisineen. Minna Canth lausuu heti arvostelunsa aluksi, ettei hän voi teoksesta kirjoittaa mitään varsinaista arvostelua – hänen mielestään riippuu kunkin lukijan "kehityskannasta", miten tämän riipaisevan teoksen saattoi ottaa vastaan. Kriitikko Agathon Meurman, joka kohteli niin kaltoin Minnan teoksia, arvioi Heräämisen täysin toisella tavalla viikkoa myöhemmin Uudessa Suomettaressa ilmestyneessä arvostelussaan. Meurmanin mielestä Järnefeltin vakaumuksellinen tuomarinviran hylkääminen – tolstoilaisena hän ei katsonut voivansa tuomita ketään – oli "laiskuutta" ja "turhamielisyyttä" ja kriitikko toivoi tekijän "heräävän" toimeliaisuuteen. Miten tuntuu, että näitä samoja kiistoja käydään aina uudestaan ja uudestaan, vain eri muodoissa – vastassa aina ne jotka korostavat toimeliaisuutta ja "tuloksia" ajattelun ja aatteiden kustannuksella sekä canthit ja järnefeltit, joilla on rohkeutta sekä ajatella että toimia?
- Tua -
Käytettyä lähdekirjallisuutta:
– Ap, Hanna (1948) Minna Canth läheltä nähtynä. Helsinki: Otava
– Canth, Minna "Heräämiseni. Kirj. A. Järnefelt" [Kirja-arvostelu]. – Julkaistu teoksessa: Tiitinen, Ilpo (toim.) (1987) Minna Canth. Kodin suuret klassikot. Espoo: Weilin+Göös.
– Häkli, Pekka (1955) Arvid Järnefelt ja hänen lähimaailmansa. Helsinki: WSOY.
– Kannila, Helle (1973) Minna Canthin kirjeet. Helsinki: SKS.
– Niemi, Juhani (2005) Arvid Järnefelt: kirjailija ajassa ja ikuisuudessa. Helsinki: SKS.
