keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Verkkoja kokemassa













Lapsena en voinut aavistaakaan, että verkko olisi jotain muutakin kuin kalaverkko. Minulle verkko oli isän lahnaverkko tai siikaverkko, joita käytiin aamuisin kokemassa isän kanssa. Soudettiin sinisellä veneellä järvelle. Minä soudin ja huopasin ja isä istui perässä ja nosti verkkoja. Muistan yhdenkin kesäaamun, jolloin saatiin varsinainen Pietarin kalansaalis. Verkot olivat täynnä lahnoja ja siikoja. Muistan sen ylpeyden tunteen, kun juoksin äidille kertomaan kalansaaliista, enkä voinut ymmärtää äidin voivottelua, että mihin ihmeeseen me joudumme näiden kalojen kanssa.

Nyt verkkoja koetaan muullakin tavalla. Nykyisin verkko on internet ja kirjastoonkin on tulossa verkkokirjasto, jolla kalojen sijaan aiomme pyydystää asiakkaita. Verkkokirjastosta tulee syötti, joka on niin houkutteleva, etteivät asiakkaat voi vastustaa sitä.

Olen seurannut verkkokirjaston toteutuksen etenemistä jännityksellä, sillä otimme rohkean askeleen ja valitsimme ensimmäisinä Suomessa verkkokirjastoksi CSLibraryn. Ulkoasu näyttää ainakin raikkaalta ja houkuttelevalta. Sisällöntuotanto on käynnissä. Rajapintoja testataan, jotta haku saadaan toimimaan. Nyt ei auta muuta kuin odottaa. Odottaa ensin, että kaikki saadaan valmiiksi ja sitten sitä, minkälainen on vastaanotto.

Marja T-S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti