Vinkkari vaihtaa vapaalle

Syyskuun alussa kirjasto sylkäisi minut toistaiseksi kitusistaan. En aio ryhtyä täysipäiväiseksi lonkan vetäjäksi tai omaksi iloksi lukijaksi, vaan tavoitteena on saattaa kasvatustieteen opinnot päätökseen.

Aloitin työt Kuopion kaupunginkirjastossa Snellmanin päivänä 12.5.2003. Homman nimi oli kouluyhteistyötä koordinoiva kirjastonhoitaja. Työ edellyttää yhteistyötä koulujen opettajien kanssa ja jotta ymmärtäisin heitä paremmin, aloitin kasvatustieteen perusopinnot monimuoto-opintoina työn ohessa. Se urakka valmistui yhdessä lukuvuodessa, mutta ruokahalu kasvoi syödessä. Aloitin siis kasvatustieteen aineopinnot. Niitä ja syventäviä opintoja olen tahkonnut yhdeksän vuotta, ohessa suoritin vielä informaatiotutkimuksen perusopinnot ja aloitin aineopinnot. Koko kuviosta seuraa se, että minusta toivottavasti tulee isona Kasvatustieteen maisteri, ehkä jo ensi keväänä. Ja ei, en minä vieläkään aina tiedä, mitä opettajien päässä liikkuu, mutta joitakin asioita koulupuolella ymmärrän paremmin kuin keskivertokirjastonhoitaja. Opintojen lisäksi asiaa on varmaan edistänyt ne lukemattomat välitunnit, jotka olen saanut viettää kirjavinkkausreissuilla opettajainhuoneessa.

Olen anonut opintovapaata 30.11.2012 asti, mutta luultavasti joudun anomaan toisen kolmen kuukauden pätkän keväälle 2013. Minulla on jo nyt ikävä ”oikeita töitä”, kouluja ja vuorovaikutusta oppilaiden kanssa.

Ei sota yhtä naista kaipaa. Kirjastolla on vielä melko monta kirjavinkkaria ja tiedonhaun opettajaa, jotka odottavat opettajien yhteydenottoa. Siitä vain soittamaan tai käymään lähimmässä kirjastossa Yhteystiedot. Pääkirjastolla yhteistyö hoidetaan lastenosastolla ja Maikki lähtee reissuun, jos vain kyyti järjestyy – siis soittamaan (017) 182 321.

Kiitos kaikille, jotka ovat toivottaneet voimia opiskeluun. Lisäpuhtia tarvitaankin.

Tiina

*********************************

Myös tämä blogi vaihtaa vapaalle - kiitokset kirjoittajille ja lukijoille!
Kirjaston lukublogi "Ota lukuun" ja musiikkiblogi "Sooloja" jatkavat edelleen.
Muista myös seurata kirjaston ajankohtaisia asioita verkkokirjastosta sekä Facebook-sivuiltamme.   Näkemisiin!

Kirja on kiertolainen

Oletkos lukijana koskaan ajatellut, mikä on kirjan koti?

Tuumailuni mukaan kirja on ensi alkuun sen kirjoittajan päässä ja sydämessä.  - Arvelen, että myös tietokirjojen kirjoittamiseen tarvitaan sydäntä; halua jakaa tarpeellista tietoa toisille ihmisille.

Kirjan käsikirjoituksen valmistuttua kustantaja painattaa sen kirjapainossa joko Suomessa tai ulkomailla. Kirjan kustantajan toive arvatenkin on, että painetut kirjat mahdollisimman pian siirtyvät kustantajan varastosta kirjakauppaan ja sitä kautta ostajan kotiin. 

Kirjastot tekevät tilaukset usein jo kustantajien listoilta, jopa useita kuukausia ennen kirjan ilmestymistä.  Niinpä kirjasta voi tehdä halutessaan itselleen varauksen, kun siitä on vasta alustava tieto kirjaston aineistotietokannassa. Esimerkkinä tällä hetkellä Håkan Nesserin ”Kokonaan toinen juttu”: kirja on tilattu kirjastoomme jo 2.12.2011, arvioitu ilmestymisaika on 15.6.2012 ja varauksia on jo 37 kappaletta. Ilmestysajat voivat toki muuttua, siirtyä jopa seuraavalle vuodelle.
Näin kävi Hannu-Pekka Björkmanin teokselle
”Kadonneet askeleet: matkoja aikaan ja taiteeseen”; sen piti ilmestyä jo vuonna 2010, mutta ilmestyi vasta v. 2011.

Kirjaston kirja saa kotiin hankittua teosta enemmän ’vaatetusta’: se varustetaan tarralla ja muovitetaan kulutusta kestämään. Tarran viivakoodi yksilöi kunkin niteen vähän samaan tapaan kuin ihmisellä on henkilötunnus. Samaa kirjaa voi olla 40 kappaletta, mutta kukin kirja voi olla lainassa vain yhdellä tietyllä asiakkaalla.

Kun kirja kirjastosta lainataan, se ’muuttaa’ lukijan kotiin. Siellä se voi vain käväistä, esimerkkinä pikalaina, jonka laina-aika on viikko, eikä sitä voi varata eikä sen laina-aikaa jatkaa uusimalla. Tai sitten teos viipyy lukijan kotona 4 viikkoa tai enemmän, jos laina-aikaa jatketaan. Matkaoppaat taitavat eniten myös reissata, kun niitä otetaan mukaan matkakohteeseen. Ja onhan hyvä kirja junamatkalla oiva ’matkakumppani’, vai mitä!

Lainakirja pitää aikanaan palauttaa takaisin kirjastoon. Se hyllytetään ”tänään palautetut” –hyllyyn tai varattujen kirjojen hyllyyn ja myöhemmin omalle hyllypaikalleen. Kirjalla on periaatteessa yksi paikka kirjaston hyllyssä: se määräytyy kirjan luokan mukaan ja ns. pääsanan mukaan.  Pääsana on meidän kirjaston työntekijöiden (tarpeellista) ammattislangia, ja tarkoittaa minkä mukaan kirja aakkostetaan hyllyyn. Useimmiten se on kirjan kirjoittajan suku- ja etunimi. Tietokirjoilla on usein monta kirjoittajaa; jos heitä on vain kolme, kirjan pääsana on ensimmäisenä mainittu kirjoittaja. Jos kirjoittajia on enemmän kuin kolme, kirjan pääsanaksi tulee kirjan nimen ensimmäinen sana. Se voi olla jopa sana ”Ja” - esimerkkinä: ”Ja he elivät onnellisina..: uusia loppuja vanhoille saduille”.  Näin tehdään myös toimitettujen kirjojen kohdalla.

Kirjaston kirja kiertää joko ahkerasti tai laiskemmin ihmisten kotien ja kirjaston väliä. Se saattaa käydä välillä korjattavana ja palata taas kiertoon. Lopulta kirjan kunto voi olla niin huono tai kirjan sisältämä tieto vanhentunutta, että se poistetaan kirjaston kokoelmista.  Se saatetaan laittaa poistokirjamyyntiin, jolloin se saa ’viimeiseksi kodikseen’ ostajan kirjahyllyn. Voipa poistokirja päätyä toiseen maahan, kun matkaaja jättää matkalukemisensa esimerkiksi hotelliin.

Paljon poistokirjoja päätyy myös valtakunnallisen Varastokirjaston 73 kilometrin mittaisille hyllyille. Sieltä ne voivat kaukolainauksen kautta vielä useastikin päätyä lukijoiden käsiin.


Pirre

                                                                                            

Vuosi verkkokirjaston pauloissa

Vuosi sitten toukokuun alkupuolella elimme jännittäviä hetkiä: miten uusi verkkokirjasto alkaa toimia, onko verkkokirjasto sitä mitä käyttäjät haluavat, miten sujuu kirjastolaisilta verkkokirjoittaminen. Onneksi käyttöönottoprojektin aikana ei vielä osannut ajatella, että varsinainen työ alkaakin vasta uusien sivujen julkistamisen jälkeen …

Vuosi on ollut työntäyteinen mutta myös innostava. Työpäivät ovat kuluneet milloin verkkokirjaston toimintoja fiilatessa, milloin verkkokirjoittamista opiskellessa, milloin sopivia haastateltavia haeskeltaessa. Vuoden aikana kirjastolaisista on paljastunut oivallisia kynäniekkoja ja moni on myös huomannut, ettei verkkokirjoittaminen olekaan niin hirveän vaikeaa, kunhan alkuun pääsee.

Kirjaston  täytyy olla siellä missä asiakkaat yhä enemmän viettävät aikaansa eli myös verkossa. Vaikka osa asiakkaista käyttääkin verkkokirjastoa pelkästään  teosten hakemiseen ja lainojen uusimiseen, verkkokirjasto on myös oivallinen areena esitellä, mitä kaikkea kirjastosta löytyy. Kuukausittain vaihtuvina teemoina on ollut mm. matkustaminen, kummitukset sekä Islanti. Parhaimmillaan nykyaikainen verkkokirjasto on kirjaston aineistojen, palvelujen ja tapahtumien esittelyä mutta myös ajankohtaisten ja paikallisten asioiden esillenostoa sekä verkostoitumista.

Käyttäjiä nykyisellä verkkokirjastolla on jo reippaasti enemmän kuin edeltäjällään  Web-Origolla. Samoin  käyntimäärät ovat tuplaantuneet. Vuoden aikana sivustolla on ollut n. 630 000 käyntiä ja yli 4 000 000 sivulatausta.  Haetuimpia teoksia vuoden aikana ovat olleet Suuri toivelaulukirja, Nälkäpeli ja Mielensäpahoittaja. Kestosuosikkeja ovat myös juttu kalamies Juhani Ahosta  sekä Lilli Luikeron kysymys- ja vastauspalsta.

Kiitokset kaikille verkkokirjaston tekijöille ja käyttäjille aktiiviisuudesta.  Toivottavasti jatkossa verkkokirjasto palvelee entistäkin paremmin. Toiveita ja palautetta otetaan edelleen vastaan!

Lissu

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Pääkirjaston lastenosastolla DVD-hyllyn päässä on lähes huomaamaton pieni pöytä, jolla on paperia ja paperiliituja piirustusintoisille asiakkaille.

Silloin tällöin pöydälle jää asiakkaan jättämä nimetön viesti kuten piirustus, jossa lukee ”Kirjasto on kiva” tai  ”Rakastan Sinttua” . Vast’ikään pöydälle jäi iloinen ja ajankohtainen kuva, jossa luki ”Hyvää Pääsiäistä”. Tekijänoikeussyistä ei kuvaa voi laittaa tähän eikä siitäkään ole varmuutta oliko piirustus vain unohtunut pöydälle ja viesti tarkoitettu aivan jonkun muun kuin kirjaston työntekijöiden iloksi. Hyvä mieli piirustuksen näkemisestä kuitenkin tuli ja laitanpa hyvän kiertämään näin netin kautta: ”Kiitos samoin ja Hyvää Pääsiäistä myös muille kirjaston kavereille”.

Tiina

                          

Aurinkotyttö ja minä – ensikertalaisena nukketeatterissa

Jännitys nousee. Sermin toiselta puolelta kuuluu toppahousujen kahinaa ja pientä supatusta ja kiherrystä, sermin tällä puolen spottivalot kuumottavat naamaa ja käsi hikoaa nuken sisällä. Alkamassa on nukketeatterinäytelmä Aurinkotyttö, sermin takana nuket käsissä Nukketeatteri Tädit ja sermin toisella puolella 60 vuotuisille pakkaspäiville osallistuvaa pirpanaa. “Lauriii, Laurii! Herreehän jo!” aloittaa Paulan esittämä Anssi-setä ja allekirjoittaneen esittämän Lauri-pojan on aika astua lavalle.

Kun hain nykyiseen työhöni kysyttiin minulta työhaastattelussa, että onko minulla kokemusta nukketeatterityöstä. Vastasin rehellisesti, siis kieltävästi. Työpaikan saanti ei onneksi kaatunut kyseisen kokemuksen puutteeseen, mutta kun viime lokakuussa aloimme osastollamme suunnitella tämän vuoden Pakkaspäivillä esitettävää nukketeatterinäytelmää, ja lupasin osallistua siihen näyttelijänä, meinasi pupu livahtaa syvälle pöksyyn.

Aurinkotyttö-näytelmän valmisteleminen oli siinä mielessä helppoa, että näytelmää on esitetty kirjastolla jo kerran aiemmin, vuoden 2000 Pakkaspäivillä. Nuket ja lavasteet olivat siis valmiina. Näytelmään kanssani osallistuneet Paula ja Pia olivat kaiken lisäksi olleet mukana näytelmässä sen ensimmäisellä esityskerralla. Heille teksti oli tuttu ja hahmojen repliikit kumpusivat selkärangasta kahdentoista vuoden takaa.

Ensikertalaisena en toden totta osannut aavistaa kuinka paljon työtä nukketeatteriesityksen valmisteleminen vaatii. Heti ensimmäisissä harjoituksissa huomasin, miten vaikeaa on kannatella kättä näyttämönä toimivan, omaa päätä korkeammalle kohoavan sermin päällä. Vaikka käsi väsyisi, pitää muistaa säilyttää nuken oikea asento. Nukke ei saa heijata ylös alas eikä retkua minne sattuu ja lisäksi sitä pitäisi osata liikutella elävästi muut näytelmän hahmot huomioiden. Voin tunnustaa, että innokas nukketeatterinoviisi meinasi jo lannistua! Viimeiset viikot ennen näytelmän ensi-iltaa menivät monta kertaa päivässä harjoitellen. Sain puhallettua Lauri-poikaan eloa, muistin pyörittää osalleni uskottua pahaäänistä räikkää aina kun näytelmän pahis, Reetta Revontulienrakastaja, ilmestyi näyttämölle, ja aloin jopa oppia vuorosanojani ulkoa, mihin en uskonut kovin helposti pystyväni.

Näytelmän kenraaliharjoitus vedettiin työkavereiden edessä. Nukketeatteriryhmässä jo vuosia mukana olleet Paula ja Pia rohkaisivat sanomalla, että kunhan tämä tulikoe aikuisten edessä on suoritettu, ei varsinainen esiintymisviikko jännitä enää yhtään. Ja voe tokkiinsa, niinhän siinä kävikin! Kun seuraavana maanantaina klo 9 esiintymispaikkana toimiva pääkirjaston satuhuone alkoi täyttyä toppahousujen kahinasta, punaisista poskista ja kypärämyssyn alla lyttyyn painuneista hiuksista, olivat päällimmäisinä tunteina innostus ja odotus - mitenkähän lapset ottaisivat näytelmämme vastaan!

Perjantaina viimeisen esityksen jälkeen olo oli tyhjä. Viikon aikana Lauri, Anssi ja Aurinkotyttö seikkailivat 15 kertaa, yhteensä 951 katsojalle. Kommelluksitta ei näytösrupeamasta tietenkään selvitty. Näytelmän alussa on kohtaus, jossa taivaalla lipuva aurinko törmää Puijon torniin ja putoaa. Erään näytöksen alussa törmäys oli niin raju, että kattoon kiinnitetty Puijon torni irtosi kiinnikkeistään. Minä ja Pia meinasimme saada täyden hepulikohtauksen, kun taas Paula ei koko asiaa huomannut ja ihmetteli varmaan mitä ihmettä kollegat vieressä ähisevät ja puhisevat. Yleisöön tämä dramaattinen käänne meni aivan täydestä.

Nyt on aika huoahtaa, laittaa nuket talteen ja antaa niidenkin levätä raskaan urakan jälkeen. Ennen kuin huomaammekaan, on taas syksy ja Tätien on aika ruveta miettimään mitä tarjoamme innokkaalle yleisöllemme Pakkaspäivillä vuonna 2013.
 
Anu

Ilouutinen, pääsiäispaniikki ja hillitöntä pakkaamista - Kettulan kirjasto remontoitiin

Ilouutinen tammikuussa

”Kettulan kirjasto remontoidaan kesällä”, kertoi kaupungin rakennusmestari tammikuussa 2010. Tilakeskus halusi uusia kirjaston lattian, sillä se oli rakentamisvuonna 1967 kiinnitetty asbestinsekaisella liimalla. Samalla remontoitaisiin pikkuruinen keittiö ja kirjasto ostaisi uusia kalusteita. Niistä puolet oli kuluneita alkuperäisiä, puolet sekalaisia käytettyjä muista kirjastoista.

Tämä oli ensimmäinen remontti Kettulan kirjastossa. Se toimii Kettulan koulun ja neuvolan kyljessä pohjoisen Kuopion ainoana kirjastona.

Pääkirjastolaiset tekivät suunnitelman ajanmukaisesta kalustuksesta. Lasten- ja nuortenosasto siirtyi perimmäiseksi, lehtienlukupöytä muutti keskelle salia ja nettimikro vastapäätä lainaustiskiä. Mittailin hyllyjä työkavereideni harjoittelija Anne Mattilan ja kirjastovirkailija Kaarina Korhonen-Heiskasen kanssa. Anne harrastaa sisustamista, Kaarina vastaa Kurkimäen kirjastosta ja on kokenut sen remontin.

Rakennusmestari toi esitteet lattiasta, keittiön kaapeista ja kaakeleista. Valitsin Kaarinan ja Annen kanssa sinisen lattian kysyttyämme siivoojan sekä ISS:n ja kaupungin siivoustyönjohtajan mielipidettä. Se sopii sinisiin Artekin lastenpöytiin vuodelta 1967. Työkaverit antoivat minun valita keittiön kaakelit. Pidin oranssista, joka antaisi lämpöä ikkunattomaan keittiöön.

Kilpailutus ja pääsiäispaniikki

Hyllytarjous täytyi kilpailuttaa kansallisella tasolla. Odotimme viikkoja, koska IS-Hankinta Oy laittaa tarjouspyynnön nettiin. Jännitimme, miten aikataulun käy. Asbestiremontti piti toteuttaa heinäkuussa, jolloin koululaiset eivät parveilisi työmaalla.

Toukokuussa hyllyt tilattiin BTJ:ltä (Bibliotekstjänst eli kirjastopalvelu) tanskalaiselta tehtaalta. Ehtivätkö tanskalaiset valmistaa kirjahyllyt ennen kesälomaansa? Juuttuvatko hyllyt satamaan kuten tositarinassa? Jos hyllyt viivästyvät, mihin tavarat siirretään ennen koulun alkua? Rehtori oli höylisti luvannut, että irtaimiston saa siirtää koululle sen loman ajaksi. Etukäteenhän ei kannata huolehtia…

Poistimme kirjoja, sillä hyllyjä oli tulossa vähemmän kuin aiemmin. Työasioita ei pitäisi ajatella vapaa-ajalla, mutta pääsiäisenä mieleeni iski paniikki. Emme ehdi poistaa tarpeeksi! Paniikki liukeni, kun Kettulaan saatiin apua. Sirkka Juvonen Puijonlaakson kirjastosta poisti aineistoa melkein koko toukokuun. Myös Sinikka Happonen ja Maarit Tiilikainen pääkirjastosta osallistuivat karsimiseen.

Aiemmin Kettulasta oli poistettu tuoreen aineiston tieltä tiedoiltaan vanhentuneita, käytössä kulahtaneita ja kolmeen vuoteen lainaamattomia niteitä. Nyt seula tihennettiin kahteen vuoteen. Lisäksi Sirkka selasi sankarillisesti koko aineiston tarkistaen sen kunnon ja siisteyden. Pääkirjaston vahtimestarit kuljettivat poistetut kirjat pääkirjastoon odottamaan vuotuista syysmyyntiä.

Hillitöntä pakkaamista

Anne Mattilan harjoittelu päättyi keväällä. Työvoima- ja elinkeinotoimisto ehdotti Kettulan kirjastoon harjoittelijaksi Lasse Hartikaista. Arvelin Kaarinan kanssa, että hän pärjäisi remontin pyörteissä, ja Lasse oli samaa mieltä. Kettulassa pitää hallita aakkoset ja kirjaston luokitus sekä atk:ta ja mielellään harrastaa lukemista vapaa-ajalla.

Iloitsin remontista, mutta sen suunnittelu asiakaspalvelun, aineistonvalinnan, kaupunginkirjaston uusien nettisivujen neuvonnan ja muun työn ohella oli raskasta. Pahimmalta tuntui purkaa palvelut. Asiakkaat riemastuivat remontista, joskin surivat, etteivät pääse lähikirjastoon kesällä.

Kirjasto oli suljettuna 13.6. – 14.8. Aineistoa sai palauttaa kaupunginkirjaston muihin toimipisteisiin kuten tavallisesti. Viikon pikalainat lainattiin Puijonlaaksosta ja uutuudet pääkirjastosta sekä Särkiniemestä. Lasten kiertävä DVD-kokoelma lähti etuajassa Kurkimäkeen, sanomalehtien tulo keskeytettiin.

Kun Kettulan kirjasto suljettiin, alkoi hillitön pakkaaminen. Siihen saatiin taas apua, mm. Jouni Nykänen autokirjastosta ja työelämään kuntoutuja. Pääkirjaston vahtimestarit toivat pahvilaatikoita, joihin noin 11 000 kirjaa, äänikirjaa, cd-levyä ja lehteä pakattiin tietyssä järjestyksessä. Laatikoihin kirjoitettiin aineistolaji, kirjaluokka ja aakkosten väli. Suurimpien kirjaluokkien laatikot numeroitiin. Kahdessa ja puolessa päivässä aineisto pakattiin ja siirrettiin koululle! Kantavana voimana toimi Lasse Hartikainen, joka nokkakärryillä roudasi painavia laatikoita.

Sitten siirrettiin huonekalut ja toimistotarvikkeet sekä neuvoteltiin vielä kerran rakennusmestarin ja urakoitsijan työnjohtajan kanssa. Kun olin viimeisenä poistumassa tyhjyyttä kaikuvasta kirjastosta, muistin, että siivouskomerossa oli tavaraa. Minuuttia ennen kesäloman alkua kannoin koululle imurin.

Vessanpytyt puuttuvat, keittiöstä jäljellä seinät

Lomalla laiskottelin, joskin sitä vähän häiritsi kattoremontti…  Kesäloman viimeisenä päivänä kävin kirjastossa kurkistamassa, onko remontti niin pitkällä, että hyllyjen asentaja voi seuraavana aamuna ajaa Kuopioon. Oli!!! Lattia oli kiinnitetty ja seinät maalattu. Kirjasto näytti valtavalta sinivalkealta Suomen lipulta. Muu olikin vähemmän valmista. Mm. vessanpytyt puuttuivat ja keittiöstä oli jäljellä seinät. Onneksi saimme käyttää rakennuksen muita vessoja ja keittiötä.

Hyllyjen asentaja tuli etuajassa ja hyllypaketit odottivat avaamista sovittuna hetkenä. Asentaja pystytti kirjahyllyt rivakasti urakalla kirjastolaisten avustamana kolmessa päivässä. Sitten hyllyjä täyttämään! Saimme taas mukaan mm. Jouni Nykäsen. Aineisto ladottiin paikoilleen piirtämäni ja työkavereiden hyväksymän kartan mukaan.

Kaiken keskellä remontti jatkui. Kaupungin rakennusmestari kävi kiivaimmassa vaiheessa elokuussa kirjastossa lähes päivittäin. Hän antoi minulle valtuudet työnjohtoon: ”Saat sanoa, mitä tehdään.” Niinpä soitin paikalle ammattilaisia sitä mukaa kun kunkin osuus eteni ja suunnittelin yksityiskohtia heidän ja työkavereiden kanssa. Se oli hauskaa.

Ihana lattia, avaraa, siistiä!

Maanantaina 15.8. klo 13 Kettulan kirjaston ulko-oven luona odotti kolme ihmistä.

”Ihana lattia! Täällä on valoisaa ja selkeää! Olette saaneet lisää tilaa”, huudahtelivat asiakkaat. ”Siistiä!” kiittelivät koululaiset tullessaan kirjastoon pitkin viikkoa luokittain. ”Mä luulin, että mä olin tullut linnaan, kun täällä oli niin hienoa”, kertoi pikkutyttö. Erään aikuisen mielestä kirjasto oli ennen kodikkaampi. Muutama ihminen valitti, että aineisto on vaihtanut paikkaa, mutta henkilökunta pyrkii esittelemään kirjastoa.

Todellisuudessa tilaa ei ole tullut lisää, vaan hyllyjä on vähennetty ja madallettu ja käytäviä levennetty. Avaruutta tuovat myös vaaleat kirjahyllyt ja puhtaan valkeat seinät sekä katto. Remontin viimeistely jatkui talvella, ja joulun alla saapuivat lukemaan kutsuvat punaiset nojatuolit.

Täällä käydään etenkin Kettulasta, Inkilänmäeltä, Rahusenkankaalta ja Päivärannasta mutta myös Kelloniemestä ja Männistöstä. Satunnaiset kävijät paikallistavat Kettulan kirjaston aineiston netistä. Toivottavasti tulevat Pihlajalaaksonkin asukkaat viihtyvät lähikirjastossaan.

Tervetuloa uusittuun kirjastoon!                                         

Terhi Anttila

Kettulan kirjaston johtaja

"Onko kirjastotäti elävä?"

Ensimmäinen kosketukseni kirjastotyöhön oli ehkä vähän outo. 
Pääsin kirjastoon kesätöihin 1976 ja työskentelin sen kesän laitoskirjastoissa eli Julkulan b-mielisairaalassa, Harjulan vanhainkodissa ja Valkeisen sairaalassa. Tuon kysymyksen ”onko kirjastotäti elävä” teki asiakas Julkulan sairaalan suljetulla osastolla, jonne olin juuri vienyt lainattavien kirjojen kärryn. Asiakas pani kätensä selkääni vasten ja kokeili olenko lämmin ja totesi sitten tyytyväisenä minun olevan lämmin ja elävä. Tuo tapaus on jäänyt lähtemättömästi mieleeni.  Tuosta kesästä alkoi minun kirjastourani.

Kirjaston asiakkaana olin kyllä ollut jo pikkutytöstä lähtien, sillä lukeminen oli minun intohimoni. Minun lastenkirjastoni oli museossa pihan puolella oleva lastenosasto, jonka hyllyt kolusin tarkkaan. Luin niin paljon, että jossain vaiheessa isä antoi minulle porttikiellon kirjastoon, sillä läksyt tahtoivat jäädä lukematta. Saatoin istua läksyjen ääressä seikkailukirja läksykirjan alla, ja kun äidin ja isän silmä vältti, unohdin läksyt. Valitettavasti jäin kiinni ja siitä tuli porttikielto. Onneksi kieltoa ei kestänyt kauan, ja sain taas käydä lainaamassa.

Aikuisten kortin sai tuolloin 13-vuotiaana, ja odotin innolla sen saamista. Oli hienoa päästä lainaamaan aikuisten kirjoja ja varsinkin kirjoja oikeista seikkailuista eri maissa ja historiasta, jota jo tuohon aikaan ahmin. Kirjastossa saatoin viettää tuntikausia hyllyjä tutkien, ja kotiin lähti aina täysi kassillinen kirjoja. En tosin lainannut vain itselleni vaan myös äidille, joka luki paljon, mutta ei koskaan ennättänyt käydä itse kirjastossa. Sain kerran myös muistutuskirjeen palauttamattomasta kirjasta. Etsin kirjaa kissojen koirien kanssa, mutta en löytänyt sitä mistään. Menin sydän pamppaillen ja nolona tunnustamaan hukanneeni kirjan, ja voi mikä riemu, kun ilmeni, että minä olinkin palauttanut sen.

Uusi kirjastotalo valmistui 1968, ja sain siitä heti ystävän. Vaeltelin kirjastossa edelleen tuntitolkulla vähintään kerran viikossa, ja nyt oli tilaa missä vaeltaa, ja tutkin joka kerran niin lastenpuolen kuin aikuistenpuolenkin hyllyt. Lähdin opiskelemaan Jyväskylään 1970, niin että ystävyys jäi sillä kertaa lyhytaikaiseksi. Palasin Kuopioon takaisin 1975 ja löysin heti tieni takaisin kirjastoon ja solmin ystävyyssuhteen uudelleen. Töihin kirjastoon pääsin sitten seuraavana kesänä. Se ikävä puoli kirjastoon töihin tulemisella oli, että kirjastossa käymisen nautinto katosi; kuka tänne nyt vapaa-ajalla olisi viitsinyt tulla hyllyjä tutkimaan, kun sitä sai tehdä työkseen. Vaikka kirjastossa vaeltelu asiakkaana jäikin, työ oli kuitenkin niin mielenkiintoista, ettei se kamalasti haitannut, vaan kirjastosta tuli minulle ystävän lisäksi työtoveri, ja se työtoveruus on kantanut tänne asti.

Marja T-S