tiistai 8. toukokuuta 2012

Vuosi verkkokirjaston pauloissa



Vuosi sitten toukokuun alkupuolella elimme jännittäviä hetkiä: miten uusi verkkokirjasto alkaa toimia, onko verkkokirjasto sitä mitä käyttäjät haluavat, miten sujuu kirjastolaisilta verkkokirjoittaminen. Onneksi käyttöönottoprojektin aikana ei vielä osannut ajatella, että varsinainen työ alkaakin vasta uusien sivujen julkistamisen jälkeen …

Vuosi on ollut työntäyteinen mutta myös innostava. Työpäivät ovat kuluneet milloin verkkokirjaston toimintoja fiilatessa, milloin verkkokirjoittamista opiskellessa, milloin sopivia haastateltavia haeskeltaessa. Vuoden aikana kirjastolaisista on paljastunut oivallisia kynäniekkoja ja moni on myös huomannut, ettei verkkokirjoittaminen olekaan niin hirveän vaikeaa, kunhan alkuun pääsee.

Kirjaston  täytyy olla siellä missä asiakkaat yhä enemmän viettävät aikaansa eli myös verkossa. Vaikka osa asiakkaista käyttääkin verkkokirjastoa pelkästään  teosten hakemiseen ja lainojen uusimiseen, verkkokirjasto on myös oivallinen areena esitellä, mitä kaikkea kirjastosta löytyy. Kuukausittain vaihtuvina teemoina on ollut mm. matkustaminen, kummitukset sekä Islanti. Parhaimmillaan nykyaikainen verkkokirjasto on kirjaston aineistojen, palvelujen ja tapahtumien esittelyä mutta myös ajankohtaisten ja paikallisten asioiden esillenostoa sekä verkostoitumista.

Käyttäjiä nykyisellä verkkokirjastolla on jo reippaasti enemmän kuin edeltäjällään  Web-Origolla. Samoin  käyntimäärät ovat tuplaantuneet. Vuoden aikana sivustolla on ollut n. 630 000 käyntiä ja yli 4 000 000 sivulatausta.  Haetuimpia teoksia vuoden aikana ovat olleet Suuri toivelaulukirja, Nälkäpeli ja Mielensäpahoittaja. Kestosuosikkeja ovat myös juttu kalamies Juhani Ahosta  sekä Lilli Luikeron kysymys- ja vastauspalsta.

Kiitokset kaikille verkkokirjaston tekijöille ja käyttäjille aktiiviisuudesta.  Toivottavasti jatkossa verkkokirjasto palvelee entistäkin paremmin. Toiveita ja palautetta otetaan edelleen vastaan!

Lissu

11 kommenttia:

  1. Lillin palsta on huippu :-)

    VastaaPoista
  2. Aikamoisia kävijämääriä! Mutta onpa täällä sisältöäkin huimasti enemmän kuin ennen. Samankaltaisia teoksia -kooste on mainio kiinnostavien kirjojen täsmähakumahdollisuus. Myös eri aiheiden artikkelit kirjavinkkeineen ovat lukemisen arvoisia. Ja LILLI!!

    Jatkakaa vain samaan malliin :-)

    VastaaPoista
  3. Tykkään! Käyn aina tutkimassa mitä kirjoja muut on arvostelleet ja monta hyvää ole löytänyt. Muutenkin kaikkea kiinostavaa.

    VastaaPoista
  4. Lilli on parasta ajanvietettä! Kiitos myös vinkeistä ja eri aiheisista vaihtuvista kokonaisuuksista :)

    VastaaPoista
  5. Todella mielenkiintoisia juttuja, olen löytänyt paljon luettavaa ja kuunneltavaa. Hienoa että kuopiolaisilla on tällainen moderni palvelu!

    VastaaPoista
  6. Olen mykistynyt saamastani huomiosta ja kannustuksesta! Nöyrä kiitos

    kerrankin sanattomaksi menneeltä Lilli Luikerolta

    VastaaPoista
  7. en tutustunut kovinkaan tarkkaan siihen aiempaan verkkokirjastoon, mutta tämä nykyinen on erinomainen. tosi hieno juttu, että kirjastolla on tälläistä verkkotoimintaakin. ainaisena lainasakkojen haalijana toivon toki, että vielä joku päivä olisi mahdollista maksaa sakot verkkopankkitunnuksillakin :D

    VastaaPoista
  8. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista
  9. Wow that was strange. I just wrote an really long comment
    but after I clicked submit my comment didn’t show up…
    well I’m not writing all that over again. Anyways, just wanted to say excellent blog!
    goldwave free download
    bitdefender total security crack
    ummy video downloader download
    recover my files license key
    solid edge torrent
    Crack Like

    VastaaPoista